Kategoriat
JÄSENTAPAHTUMAT

Järjestöt lisäävät yhteistä hyvää

Suomen Nuorkauppakamarit on tunnettu ilmapiiristään, jossa kokeillaan, kehitetään ja luodaan uutta. Yksi tärkeä vaikuttamisen kanava meille nuorkauppakamarilaisille on JCI Finland Labs, jossa tekijät, projektiaihiot ja kehitysideat kohtaavat. Yhteisen kehitysalustan kautta jäsenistöllämme on huikea mahdollisuus toteuttaa erilaisia kehitysprojekteja.

Labsien teemat kattavat monipuolisesti niin koulutuksen, viestinnän, kansainvälisyyden, hyvinvoinnin kuin talouden. Jokaisella jäsenellä on mahdollisuus osallistua kehitysprojekteihin ja jättää kädenjälkensä yhteisen hyvän lisäämiseksi. Jokainen nuorkauppakamarilainen voi myös itse käynnistää uuden kehitysidean, jolle muodostetaan Labs-tiimi jäsenistön osaamisen, mielenkiinnon ja kehittymishalun mukaan.

Olen ollut mukana nuorkauppakamaritoiminnassa nyt toista vuotta. Suuri kiitos kuuluu Vaasan viime vuoden puheenjohtajalle Heidi Similälle, joka innosti lähtemään mukaan yhteiseen toimintaan. Jo lyhytkin aika on osoittanut sen, millaista voimaa tästäkin järjestöstä löytyy ja miten olemme yhdessä onnistuneet saamaan aikaiseksi paljon hyvää. Erityisen iloinen olen ollut Joulupuu- ja Päivä johtajana -tempauksista, joiden myötä olemme Vaasankin seudulla tavoittaneet valtavan määrän perheitä ja nuoria.

Näiden onnistuneiden kokemusten ja nykyisen puheenjohtajamme Mari Huuhkan valtaisan draivin kannustamana rohkaistuin alkuvuodesta ilmoittamaan Labseihin oman kehitysidean, sillä lasten ja nuorten hyväksi tehtävää työtä ei ole koskaan liikaa. Yhteiskunnan pitkään jatkuneet haitalliset leikkaukset ja sosiaaliset muutokset ovat osaltaan johtaneet siihen, miten joka suunnasta nousee entistä kiivaammin esiin kiusaaminen ja se, miten traagisesti se vaikuttaa lasten ja nuorten elämään. Ilmiöön on tartuttava laajalla rintamalla, sillä kiusatuista lapsista ja nuorista kasvaa tulevia tekijöitä energiaklusterinkin yrityksiin. Ilman ennaltaehkäisevää työtä meitä odottavat edessäpäin valtaisat ongelmat, sillä jo nyt työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyy yhä useampi nuori mielenterveyden häiriöiden ja kiusaamisen vuoksi.

Vielä kuukausi sitten en tiennyt mihin kehitysidean lähettäminen johtaa. Usein pienestä ajatuksesta lähtee kuitenkin kasvamaan jotain suurta ja vaikuttavaa, ja näin on käynyt nytkin. Nuorkauppakamari on kansallisesti noin 5000 aktiivin verkosto, ja jo pienessä ajassa olemme kasanneet ympäri Suomea vaikuttavan Labs-tiimin, joka lähtee nyt luotsaamaan nuorkauppakamareita kiusaamista vastaan. Kun aikuisina kannamme vastuumme, välitämme ja tartumme haasteisiin, luomme lapsille ja nuorille turvallista ja kannustavaa polkua elämässä eteenpäin.

Nuorkauppakamareiden toiminta on täynnä erilaisia mahdollisuuksia, tilaisuuksia ja kokemuksia. Ne tarjoavat niin uuden oppimista kuin uusia ystäviä ympäri Suomen ja koko maailman. Toimintaan voi osallistua kuka tahansa 18–40-vuotias, joka haluaa kehittää itseään ja vaikuttaa positiivisesti ympäröivään yhteiskuntaan. Vaasan nuorkauppakamarilaiset kokoontuvat lähes joka perjantai yhteisille kamarilounaille, joiden kautta on helppo lähteä mukaan. Tule sinäkin tutustumaan ja mukaan lisäämään yhteistä hyvää!

Raija Koivisto
Vaasan Nuorkauppakamari