Vaasan Vuoden Työnantaja – Årets Arbetsgivare i Vasa

Onko sinulla mielessäsi hyvä työnantaja? Vaasan Vuoden Työnantaja 2018 -kilpailun ilmiannot ovat alkaneet!

Oman ehdotuksesi mukaan kilpailuun pääset jättämään täällä. Samalla voit osallistua tuotepalkintojen arvontaan.

http://vaasa.vuodentyonantaja.fi

 


Taustaa

Vuoden Työnantaja -kilpailu järjestetään vuonna 2018 Vaasan alueella ensimmäistä kertaa.

Mistä on kyse?

Vuoden Työnantaja -kilpailun tavoite on nostaa esiin parhaat työnantajat ja hyvän työnantajuuden käytännöt. Yritys tai yhteisö ei voi osallistua kilpailuun rahalla tai johdon päätöksellä, vaan osallistuminen tapahtuu ainoastaan työntekijän tekemän ilmiannon kautta. Ilmiantojen perusteella valitaan kilpailun finalistit ja näiden joukosta lopulta voittaja.

Vuoden Työnantajan valinnassa painotetaan työntekijöistä huolehtimista, työntekijöiden motivoimista ja kehittämistä sekä työhyvinvointia ja -kulttuuria. Lisäksi huomioidaan yrityksen tunnusluvut sekä vaikutus alueen työllisyyteen ja talouteen. Kilpailu on järjestetty Pirkanmaan talousalueella jo vuodesta 1983 ja tänä vuonna kilpailu rantautuu myös Vaasaan.

Kumppanuudet

Vuoden työnantajan etsimistä on tukemassa kumppaneina yrityksiä, jotka kokevat kilpailun aiheen itselleen läheiseksi. Kilpailu pyrkii kehittämään kumppanuuksia pitkäjänteisesti ja kumppanit valitaan kullekin vuodelle ennen ilmiantojen alkamista. Mikäli yrityksesi on kiinnostunut keskustelemaan kumppanuuksista lisää, ota yhteyttä kilpailun projektitiimiin!

Raati

Vuoden Työnantaja -kilpailun raati valitaan siten, että edustettuina ovat kattavasti alueelliset toimijat ja tulevaisuudessa myös aiemmat voittajat. Raati tekee lopulliset finalisti- ja voittajapäätökset perustuen ilmiantoihin ja finalisteista kerättyyn tietoon. Raati julkaistaan myöhemmin.

Kilpailun projektitiimi

Kilpailun toteutuksesta vastaa Vaasan Nuorkauppakamari.

Yhteydenotot

Mari Huuhka, Vuoden Työnantaja 2018 -kilpailun projektipäällikkö, Vaasan Nuorkauppakamari
+358 44 5301562 | majohuuh@gmail.com